Luottoheti.fi arvostelu

Viime vuosina talous on ollut taantumassa, ja tämä on näkynyt myös kotitalouksissa arjen pyörittämisessä. Tilannetta ei helpota lainkaan se, että polttoaineen hinta on noussut ja viimeisimpinä myös sähkön hinta on lähtenyt jyrkkään nousuun. Monessa taloudessa joudutaankin hankkimaan lisärahoitusta, jotta vaikeiden aikojen yli päästään.

Luottoheti.fi on yksi sivustoista, josta lainaa voi hakea kaikki yli 20-vuotiaat suomalaiset. Käytännössä palvelu hakee asiakkaalle parhaat, eli edullisimmat, lainatarjoukset sillä hetkellä, kun asiakas lainahakemuksensa täyttää. Lainan hakeminen on tehty helpoksi sivustolla, mutta käydään läpi mitä asiakkaan tulisi tietää hakiessaan lainaa tämän palvelun kautta.

Miten lainaa haetaan?

Luottoheti.fi palvelussa asiakas täyttää ensimmäiseksi lainahakemuksen. Siinä annetaan omat taustatiedot sekä valitaan lainasumma ja takaisinmaksuaika. Hyvää tässä on, että asiakkaan tarvitsee todellakin täyttää vain yksi hakemus, ja saa sen pohjalta useamman lainatarjouksen.

Kun asiakas on saanut lainapäätöksen, voi hän valita niistä itselleen parhaimman. Jos mikään lainatarjouksista ei miellytä, asiakas voi myös jättää hyväksymättä yhtäkään lainatarjousta. Mikäli kuitenkin sopiva lainasopimus löytyi, voi sen allekirjoittaa omilla verkkopankkitunnuksilla kätevästi netissä. Siis samoilla pankkitunnuksilla, joita käytetään verkkopankkiin kirjautuessa, suomi.fi-sivustolla ja maksaessa suoraan pankkitililtä ostoksia verkkokaupoissa.

Kaiken kaikkiaan lainan hakeminen on melko yksinkertaista ja onnistuu ilman ohjeiden lukemista. Sivuston käyttäminen onnistuu tietokoneen lisäksi kätevästi myös puhelimen pienellä ruudulla. Sivustolta on karsittu kaikki turha, esimerkiksi kuvia on hämmästyttävän vähän. Jonkun asiakkaan mielestä kuvia varmasti saisikin olla enemmän värittämässä sivustoa, mutta moni on varmasti myös tyytyväinen sivuston selkeyteen.

Kuka voi hakea lainaa?

Aivan kenelle tahansa sivuston kautta ei kuitenkaan lainaa myönnetä. Ikää on siis oltava vähintään 20 vuotta ja hakijalla on oltava tuloja vuodessa vähintään 7200 euroa. Jos sen jakaa kahdellatoista, niin kuukautta kohden se tekee 600 euroa, mutta tuloja tarkastellaan siis vuositasolla.

Hakijalla tulee olla pankkitunnukset tunnistautumista sekä lainasopimuksen allekirjoittamista varten. Hakijalla tulee olla myös vakituinen osoite Suomessa. Kuten lainasopimuksissa yleensäkin, niin hakijan luottotiedoissa ei saa olla häiriöitä tai merkintöjä. Hakijalla tulee olla myös puhelinnumero, joka voi olla myös prepaid tai salainen.

500–60000 euron lainasopimuksia

Pienin mahdollinen laina, jota sivuston kautta voi hakea, on 500 euroa ja lyhin takaisinmaksuaika on 1 vuosi. Toisaalta suurin haettava lainasumma on peräti 60000 euroa, jolle voi valita takaisinmaksuajan vuodesta 15 vuoteen. Hyvin erikokoisia lainasummia on siis mahdollista hakea, joten tällä sivustolla lainoja haetaan varmasti hyvin eri käyttötarkoituksiin.

Takaisinmaksuaikaa on mahdollista venyttää aina 15 vuoteen saakka, jolloin kuukausierä on mahdollisimman pieni. Toisaalta lainan korko on silloin usein suurempi, joten lopulta asiakas maksaa takaisin enemmän, kuin valitessaan lyhyemmän laina-ajan.

Luottoheti.fi tarjoaa suomalaisille palvelun, josta lainaa voi hakea ennen kaikkea nopeasti. Palvelu saa plussaa myös siitä, että tarjolla erilaisia lainatuotteita, pikalainoja sekä kulutusluottoja.

You may also like...